adaptogeenit.com

Sampoa etsimässä

Elontieto on viisausperinteitä tutkiva terveys ja hyvinvointisivusto.

Käsittelen etenkin ayurvedistä terveysfilosofiaa, mutta suomen kielellä, suomalaisille. Kaikki sanskritin kielen sanat on pyritty korvaamaan suomalaisilla synonyymeillä tai vastaavuuksilla. Elontieto on synkretistinen näkökulma, jossa pyritään tutkimaan etenkin suomalaista ja intialaista, mutta myös tiibetiläistä ja taolaista viisausperinettä, sekä modernia tieteellistä maailmankuvaa. Omassa ajattelussani hyödynnän myös Jungilaisia näkemyksiä mytologiasta ja symboleista osana individuaatioprosessia ja piilotajunnan tutkimusta.

Tutkin myös suomalaista 1700- 1900 luvun terveysoppia, kansanparannusta ja shamanismia. Oletuksenani on että kaikissa edellämainituissa suuntauksissa on joukossa ainakin jonkin verran todellista viisautta, jonka voi ahkeralla työllä siivilöidä esiin vertailevan tutkimuksen avulla. Viitekehyksena on kuitenkin ayurvedan perusteoriat, kuten viisi elementtiä ja kolme ominaislaatua, sekä ayurvedan henkispsykofyysinen terveysfilosofia. Intiassa perinne on sailynyt katkeamattomana ja elävänä tuhansia vuosia, ja olen itse saanut oppia mm. intialaisilta ayurveda lääkäreiltä, Suomen ayurveda instituutissa.

Ikävä tosiasia on se, että Suomessa oma elävä viisausperinteemme on katkennut ja jäljellä on vain Kansanrunouden arkistot sekä suomalainen mytologia ja sen tutkimus. Koen että elontieto on osa suomalaisen viisausperinteen “renesanssia”, joka nostaa päätään kaikkialla Suomessa.

- Fytonomi, ayurvedakonsultti ja suomalaisen viisausperinteen elvyttäjä, Sami Nuora

Lue lisää:

- Elontieto -

Kauranverso

Avena sativa L.

Kaura pähkinänkuoressa

  • Sekundääriadaptogeeni

  • Mielialaa kohottava

  • Nerviini (hermostoa vahvistava/rauhoittava)

  • Antispasmodinen (kouristuksia laukaiseva)

  • Vaikutuskohde: Kilpirauhanen, kurkku


Ominaisuudet

maku: makea
lämpötila: viileä tai neutraali
kudostason vaikutus: makea (ravitseva)
elementit: laskee tuulta ja tulta, lisää vettä (VP- K+)

Kiinalaisittain: Vahvistaa Pernaa, harmonisoi mahalaukkua, vahvistaa Munuaisten Yiniä ja Qitä hyvin pehmeästi, rauhoittaa Sheniä (6)
Länsimaisittain: Rauhoittava, (sedatiivinen) mieltä tyynnyttävä, jännitystä ja stressin aiheuttamaa ahdistusta lievittävä (anksiolyyttinen), kilpirauhasta hoitava, estrogeeninen, masennusta ehkäisevä (antidepressiivinen). Lievästi nestettä poistava vaikutus (diureettinen) (3), hillitsee prostaglandiineja, antiviraalinen, (cardiotooninen) sydäntä vahvistava, tonifioiva. (5)

Indikaatiot:
Stressiin, ahidstukseen, hermostuneisuuteen, hyperaktiivisuuteen, masennukseen, voimattomuuteen (astenia), heikkokuntoisuuteen kroonisiin suolisto- ja keuhkoputken tulehduksiin, yskään, kurkun ärsytykseen. Kilpirauhasperäiseen ahdistukseen, jännitykseen ja kurkun rykimiseen, virtsahappoisuuteen, niveltulehdukseen (artriitti). Tupakasta ja lääkkeistä vierottamiseen. Elintoimintojen vahvistamiseen. Edistämään sairaudesta toipumista (3,4,5). 

Muuta
Kauranverson sisältämät mineraalit (mm. Mg, Ca), vitamiinit ja alkaloidit aveniini ja gramiini ovat vaikutuksiltaan rauhoittavia. Kauranverso sopii hyvin ylirasittuneisuuteen, unettomuuteen ja muihin hermostollisiin epätasapainotiloihin. Tämän hermostoa normalisoivan vaikutuksensa takia se on luokiteltu sekundääriadaptogeeniksi (1,2). Kauranverso soveltuu hyvin nerviiniksi adaptogeeniyhdistelmään etenkin yhdessä kärsimyskukan kanssa. Kauranversosta voi olla hyötyä kilpirauhasen vajaatoiminnasta kärsivälle sekä tupakasta (1,2), lääkkeistä ja alkoholista vieroittautumiseen (7). Intiassa kauranversoa on käytetty tuhansia vuosia ooppiumriippuvuuden hoitoon (7,8).

Kauran kemiallinen koostumus
saponiinit, tärkelys ja sokerit, valkuaisianeet, rasvat, trigonelliini, aveniinialkaloidi, pektiiniaine (korressa), piidioksidi, karotiinit, B-ryhmän vitamiinit, K- ja E-vitamiini, rauta, koboltti, mangaani, sinkki, alumiini, kalsium, fosfori, boori ja jodi. (7)

Annostus
Pakkauksen ohjeen mukaan. Esim SoriaNatural Avena Sativa 15-20 tippaa 3 kertaa päivässä liuotettuna pieneen määrään vettä. 

Käytön rajoitukset
Suositelluilla annoksilla ei tunnettuja haittavaikutuksia. Gluteeniyliherkkyydestä kärsivillä saattaa esiintyä oireita, mutta uusimman tiedon mukaan keliaakikot voivat käyttää kauranversouutetta. (5)


Lähteet:

  1. Yance, D. Adaptogens in Medical Herbalism - Oat seed monograph

  2. Winston, D. Maimes, S. Adaptogens - Herbs for strenght, stamina and stress relief - Avena sativa monograph

  3. Lahti, T. NaturaMedia, Luontaistuotteet moderniin luontaisterapiaan

  4. Modern compendium of natural therapeutics and natural products (2003), pg. 158.

  5. Christopher Hobbs, Herbal prescriber Database - Information on Wild Oats

  6. http://www.christopherhobbs.com/herbal-prescriber/

  7. James A. Duke, Handbook of Medicinal Herbs - Second edition, 200

  8. Torssel, P. Kiinalainen ravinto-oppi, East-West Books, Helsinki, 2012

  9. Raipala-Cormier, V. Luontoäidin kotiapteekki - Kasvilääkintä ja luontaishoidot, WSOY, Frantsila, 1996

  10. Wayne Kaylin, David Diefendorf, Sandra Wilmot, Toby Bilanow, Patricia A. Calvo, Edvard Petoniak, Jeremy D. Birch, Suomentanut Tuulikki Valta, Vitamiinien, kivennäisaineiden ja luonnonlääkkeiden parantavat voimat, Valitut Palat Oy, 2001

  11. Expanded Commission E Online, Avena sativa Monograph, Published by the American Botanical Council

Yksilön itsehoidon tueksi tarkoitetetut ohjeet eivät korvaa lääkärin tai terveydenhoidon ammattilaisen antamia ohjeistuksia, eikä olemassaolevaa lääkitystä pidä jättää pois. Luonnon vaikuttavien aineiden käyttö on jokaiselle kuluttajalle omaehtoista ja jokainen on vastuussa käytännön järjen käytöstä itsehoidossaan.